Verolainsäädännössä on rajoitettu yrityksen edustuskulujen vähennyskelpoisuutta. Elinkeinoverolain mukaan edustuskulujen määrästä saa vähentää vain 50 prosenttia tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneina menoina. Arvonlisäverolain mukaan edustuskulut eivät ole lainkaan vähennyskelpoisia.
Vuodeksi 2014 myös elinkeinoverolakia muutettiin niin, että edustuskulut eivät olleet lainkaan vähennyskelpoisia. Julkisuudessa nousseen kovan arvostelun takia vähennyskelpoisuus kuitenkin palautettiin ennalleen vuoden 2015 alusta lukien.
Lainsäädännössä edustuskuluja ei ole määritelty. Verohallinnon ohjeen mukaan edustusmenoina pidetään yrityksen ulkopuolisiin henkilöihin, kuten asiakkaisiin tai liiketuttaviin, kohdistuvia vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuneita menoja. Edustamisella pyritään ohjeen mukaan liiketoiminnan edistämiseen ja esimerkiksi uusien liikesuhteiden luomiseen tai entisten suhteiden säilyttämiseen ja parantamiseen.
Jos yksittäiseen menoon ei sisälly lainkaan yrityksen tulonhankkimistarkoitusta, on se kokonaan vähennyskelvotonta. Esimerkiksi yrityksen omistajan omat yksityiset menot vaikkapa ystäviä tai vieraita kestitettäessä eivät tietenkään ole yrityksen menoja. Vain sellaiset menot ovat vähennyskelpoisia, joilla on tarkoitus edistää yrityksen liiketoimintaa.
Edustusmenojen tunnusmerkkinä on siis se, että ne kohdistuvat yrityksen ulkopuolisiin tahoihin. Yrityksen omaan henkilökuntaan kohdistuvia menoja ei pidetä edustusmenoina. Myöskään yrityksen hallintoelinten kokouksista aiheutuneet menot eivät ole luonteeltaan edustusmenoja.
Henkilökuntaan kohdistuvat menot ovat yritykselle yleensä kokonaan vähennyskelpoisia joko palkkamenoina tai muina tulonhankkimismenoina. Myös henkilökunnan virkistysmenot ovat vähennyskelpoisia, kunhan ne pysyvät tavanomaisina ja kohtuullisina. Verohallinto arvioi vähennyskelpoisuutta aiheutuneiden kustannusten euromääräisen suuruuden ja tilaisuuksien järjestämistiheyden perusteella.
Edustusmenojen rajanvetoa joudutaan usein käymään erilaisten markkinointi-, mainos- ja PR-tilaisuuksien yhteydessä syntyneiden menojen kanssa. Edustusmenoista poiketen tämäntyyppiset muut liikekulut ovat yleensä kokonaan vähennyskelpoisia.
Korkeimman hallinto-oikeuden antamat ennakkopäätökset ovat linjanneet rajanvetoa markkinointikuluihin. Vuonna 2013 KHO antoi kolme merkittävää ratkaisua, joiden jälkeen Verohallintokin muokkasi omaa ohjeistustaan.
Rajanvetoa edustusmenoihin käydään usein myös yrityksen sisäisistä palavereista tai kokouksista aiheutuneista menoista. Kokousmenot eivät ole edustusmenoja, joten ne saa vähentää kokonaan. Verohallinnon ohjeen mukaan neuvottelumenoihin voidaan kuitenkin lukea vain tavanomaisesta tarjoilusta johtuneet kohtuulliset menot.
Neuvottelumenoja ovat myös yrityksen toimintaan liittyvät palaverit erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Myös olemassa olevien asiakkaiden kanssa voidaan käydä esimerkiksi konkreettisia sopimus- tai myyntineuvotteluita tai vaikkapa auditointipalavereita, joista aiheutuvat kustannukset voidaan vähentää neuvottelumenoina kokonaisuudessaan (vrt. KHO 2000:73). Mutta jos asiakkaiden kanssa käytävät keskustelut ovat yleisluonteisia, ne katsotaan verotuksessa helposti asiakassuhteiden säilyttämiseen ja parantamiseen tähtääviksi edustusmenoiksi.
Verohallinnon ohjeen mukaan näyttövelvollisuus tilaisuuden ja kulujen luonteesta on verovelvollisella. Luonnollisesti kuluista tulee aina olla tosite, josta ilmenee mm. ostoon sisältyvä vero. Neuvotteluista ja markkinointitilaisuuksista kannattaa tositteeseen aina merkitä osallistujat ja aihe. Tarkempi tilaisuuden kuvaus, ohjelma, kutsu ja osallistujaluettelo kannattaa liittää mukaan varsinkin rajatapauksissa, sillä niillä voidaan perustella tilaisuuden luonnetta ja kulujen vähennyskelpoisuutta esimerkiksi verotarkastuksissa.
Heikki Mäkinen
varatuomari, neuvontalakimies
Lue lisää Verohallinnon ohjeista:
Edustusmenot tuloverotuksessa
Markkinointi- ja edustustilaisuudet arvonlisäverotuksessa